Vuosikokous pidetty26.02.2024
Seuran vuosikokous pidettiin metsästysmajalla 25.2.2024 klo 15. Kokouksen pöytäkirja on jäsenten luettavissa Baari Kujansuussa maaliskuun loppuun saakka. Kokoukseen osallistui 13 seuran jäsentä. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2023 toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto, sekä päätettiin hyväksyä tilit ja vahvistaa tilinpäätös, myöntää vastuuvapaus johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. Puheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittiin Hannu Peltola. Johtokuntaan valittiin seuraavalla kaksivuotiskaudelle Kimmo Kääriä, Pentti Posti ja Antti Puska. Vuodelle 2024 varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Nils Rinne, varalla Riitta Malmi sekä Risto Kouki, varalla Eero Kyötikki. Liittymismaksuksi päätettiin 200 euroa, jäsenmaksuksi 25 euroa ja koejäsenen jäsenmaksuksi 50 euroa. Vahvistettiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma, sekä tulo- ja menoarvio. Päätettiin pysyä yhteisluvassa (hirvi, karhu, susi, ilves, harmaahylje). Päätettiin, ettei valita riistanhoitojaostoa vuodelle 2024. Johtokunta vetovastuussa riistanhoidosta. Päätettiin, ettei valita ampumajaostoa vuodelle 2024. Johtokunta vetovastuussa ammunnoista. Majaisänniksi valittiin Nils Rinne, Riitta Malmi ja Antti Puska. Saunamajureiksi Joni Pekonmäki ja Ville Holtari. Hirvivahinkovalmiusryhmään valittiin Pj. Pentti Posti, jäsenet Timo Kouki, Arto Peltola, Kimmo Kääriä, Hannu Peltola, Heikki Niemistö, Veli-Matti Kouki, Raimo Niemistö, Eero Kyötikki, Jorma Kyötikki, Riitta Malmi, Taisto Puustelli, Antti Puska ja Nils Rinne. Suurpetoyhdysmieheksi valittiin Timo Kouki ja varamieheksi Hannu Peltola. Suurpetohavainnot tulee ilmoittaa ensisijaisesti Timo Koukille. Kettujahti järjestetään lauantaina 23.3.2024 klo 8 majalta. Hyväksyttiin kokouskutsussa mainittu esitys: seuran veloittaman ampumaradan varausvuoron hoitajalle tulevasta 5 euron vähennyksestä tämän hirvimaksuun per hoidettu varausvuoro, yhteensä enintään hirvimaksun verran. Toukokuulle ehdotettiin alakouluikäisille järjestettäväksi metsästysaiheista teemapäivää, johon värvätään seuran jäseniä tarpeen mukaan. Majan sähkölinja tarvitsee korjausta ensitilassa lumien sulettua ja tästä samoin kuin ampumaradan talkoista ilmoitetaan myöhemmin. RHY:n hirviporukkakilpailu järjestetään Sydänkylän radalla 2024. Järjestäytymiskokouksessaan johtokunta valitsi keskuudestaan vuodelle 2024 varapuheenjohtajaksi Timo Koukin, sihteeriksi Antti Puskan ja rahastonhoitajaksi Pentti Postin. |
15.04.2025 | Ampumarata- ja tilavaraukset 2025 |
08.03.2025 | Ilmahirviammunnat majalla |
16.02.2025 | Vuosikokous pidetty |
16.02.2025 | Kettujahti 22.3.2025 |
01.02.2025 | RHY:n vuosikokous 12.2 klo 18 |
19.01.2025 | Vuosikokous 16.2.2025 |
15.01.2025 | HIRVIJAHTI PÄÄTTYNYT |
05.01.2025 | Pienpetokilpailu 2024 |
05.01.2025 | Loppiaisen rusakkojahti |
25.12.2024 | Saalisilmoitukset 2024 |
Siirry arkistoon » |